Tätä laulua aloin kirjoittaa keskellä yötä. Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, miten elämästä joutuu kaikessa ottamaan ihan hirmuisen paljon vastuuta, kun pitäisi olla aikuinen.
Silloin yli kymmenen vuotta sitten, kun oltiin nuoria kaikki oli paljon helpompaa ja vastuuttomampaa.
Kesätyöstä ansaitut rahat saattoi käyttää huvituksiin ja omasta mielestä tarpeellisiin hankintoihin. Nyt raha jonka tienaa, menee pääsääntöisesti elämiseen. Töihin on joka aamu pakko herätä, jaksoi tai ei. Myös ihastuminen oli niin paljon helpompaa ja estottomampaa. Tunteet sai näyttää juuri niin kuin sillä hetkellä tuntui, eikä kukaan muistanut niitä enää ensi viikolla, koska kohde oli jo saattanut vaihtua luokkakaverista vaikkapa johonkin idoliin. Nykyisin sitä miettii suurinpiirtein jokaista sanaansa ja elettä niin tuttujen kuin tuntemattomienkin seurassa. Miten sitä voisi löytää sen huolettoman asenteen tähän ankaran arjen keskelle sieltä "kun vielä nuoria oltiin"?
